Ei mitään hätää

Eräänä iltana vierailtiin nuoremman tyttäreni kodissa. Olin melko maassa mieleltäni. Sielun rakenteeltani olen herkkä ja juuri tuona iltana herkkyys oli hyvin pinnassa. Sohvalla istuessani tyttäreni kysyi: ”Isä, miten voit?” Kerroin, että sieluni tila on melko raskas. Tästä mainitessani myös kyyneleet tulivat silmiini.

Vajaan kolmen vuoden ikäinen Elli-lapsenlapsi pyöri ja hyöri siinä jaloissani, mutta kun hän huomasi liikutukseni hän pysähtyi ja alkoi katsoa ihmetellen, mikä papalla on.

Hetken katsottuaan hän tuli syliini, katsoi silmiini ja sanoi sanat, jotka järisyttivät sieluani:

Vain kolme sanaa ja ne olivat kuin sanat Jeesuksen huulilta.

Jumala on Jeesuksessa meidän lohdutuksemme Vapahtaja.

Kuinka paljon ahdistusta ja raskasta mieltä elämämme aikana joudummekaan kokemaan. Helppo ei ole ihmisen tie. Sellainenkin, joka luulee selviytyvänsä helpolla, joutuu jossakin vaiheessa elämässään toteamaan, että se mikä toisia on kohdannut, on nyt tullut myös minun osakseni.

Syyt siihen, miksi näitä koemme, miksi masennumme, miksi ahdistus iskee elämäämme, voivat olla niin moninaiset.

Joskus koemme, kuinka Herra vapauttaa ja yö muuttuu päiväksi, mutta toisinaan koemme, että ”saatanan enkeli” rusikoi tavallista enemmän, aivan sielumme sietokyvyn rajoille asti ja mikään ei tunnu auttavan.

Kuitenkin, rakas ystäväni: Kristus on meissä. Hän meissä olevana kokee Pyhässä Hengessä kaikki ne kivut ja tuskat, joita sinä koet, ja hän tarjoaa sen ainoan lääkkeen, mikä antaa vastauksen:

Armon varassa me elämme ja armon varassa me kuolemme.

Jumalan armo kantakoon sinua laineillaan. Varmaa on, että se kantaa perille asti.